Gold Rush Run Sled dog race

06.04.2021
Mira ja valjakon johtajat Desna Yura ja Sesi
Mira ja valjakon johtajat Desna Yura ja Sesi
Pääsiäisenä Mira ja koirat osallistui kauden päätöskilpailuun Tankavaaran Kultakylässä. Luokkana oli ns. Sporttiluokka, jossa matkana oli 2 x 45 km.


Valjakkossa juoksi Icesmile's Yura 2 vuotta, veljekset Icesmile's Chachat "Sasu" ja Icesmile's Chinook "Sisu" 2 vuotta, sisarukset Icesmile's Suluk "Susi" ja Icesmile's Sesi 21 kk ja FI KVA SM-REK8-18 Icesmile's Desna 8,5 vuotta. Kisoihin lähdettiin hakemaan kokemusta nuorille koirille tulevia koitoksia varten. 

Lauantaina koirat juoksivat hyvällä temmolla, mutta mukaan mahtui pientä säätämistä. Uralla esimerkiksi ylitettiin 2 kertaa nelostie ja meille sattui huono tuuri ja molempiin suuntiin jouduimme odottamaan, että päästiin ylittämään tie turvallisesti. 

Sunnuntaina saimme ehjemmän suorituksen ja saimme nostettua sijoitustamme viidenneksi, neljäs sijakin jäi vain 12 sekunnin päähän. Sunnuntaina valjakkoon olisi ollut tulossa peräti kolme ylimääräistä koiraa, iloksi nuoret koirat selviytyivät hienosti näistä irtokoirien kohtaamisista. Sijoitus siis oli viides ja aikamme oli nopein siperianhusky valjakoista. Kokonaisaika 90 km:lla oli 4 h 52 min ja 55 sek. Keskinopeus 18.44 km/h

Kilpailut oli hienosti järjestetty koronatilanne huomioon ottaen. Urat olivat aivan upeassa kunnossa ja ilmapiiri kilpailuissa oli hyvä. Kiitos järjestäjille, talkoolaisille ja kanssakilpailijoille mukavasta viikonlopusta!


Toisen päivän maalintulo, johdossa Yura ja Sesi
Toisen päivän maalintulo, johdossa Yura ja Sesi
Kennel Icesmile's
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita