Uutiset 

klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan uutisen kokonaan

 

Mira valjakoineen nopein siperianhuskyvaljakko , 6. kokonaiskisassa. Tero valjakoineen 3. nopein siperianhuskyvaljakko ja kokonaiskilpailun 9. Molempien valjakkojen kaikille koirille REK 1 tulokset.

Siperianhuskyjen erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Puolangan Paljakassa. Toimimme näyttelytoimikuntana, joten viikonloppu oli kaikin puolin kiireinen.
Ohessa koiriemme ja kasvattiemme tulokset

Kevään aikana teimme kaksi eri reissua Kilpisjärven erämääalueelle. Ensin Mira ja Tero kävi kahden kuuden koiran valjakon voimin neljän päivän reissun tunturissa. Pääsiäisen aka humioon ottaen tunturissa oli melko vähän porukkaa liikkeellä. Kelkkoja toki reilusti. Sää oli aurinkoinen, joskin melko tuulinen. Pieniä ongelmiakin reissuun mahtui, joten...

Gold Rush Run kisattiin huhtikuun alussa Sodankylän Tankavaarassa. Jussi ja koirat osallistui 12 koiran luokkaan, jossa matkana oli 3x43 km. Koirat juoksivat melko tasaisesti. Sijoitus oli 7. SM 5 ja nopein siperianhusky valjakko.

Kokonaistuloksissa sijoitus oli 5. ja valjakko oli nopein siperianhuskyista. Koirille, yhtä rekipussimatkalaista lukuunottamatta, rek 1 tulokset.

Koirat suoriutuivat raskaasta kelistä huolimatta hienosti. Tuloksena 2. sija ja nopein siperianhusky valjakko ja rek 1 tulos.

Kilpailu startattiin lauantai aamuna Paljakasta, mistä ajettiin 32 km matka Ukkohallaan. Ukkohallassa vietettiin neljän tunnin tauko ja tauon jälkeen ajettiin takaisin Paljakkaan.

Kokeen ja samalla Suomen mestaruuden voitti meidän 11-vuotias Icesmile's Shila. Myös Shilan emä on voittanut mestaruuden kaksi kertaa ja emänisä kerran. Shila on siis mestari jo kolmannessa polvessa.

Viime viikonloppuna osallistuimme koiriemme kanssa siperianhuskyjen erikoisnäyttelyyn Hirvensalmen Kissakoskella. Tuomareina näyttelyssä olivat Barbara Stanier ja Sarah Robinson Iso-Britanniasta.
Ohessa kuvia ja tuloksia koiriemme ja kasvattiemme osalta.

Pennuista Hissu (Icesmile's Qilaq ) ja Pessi (Icesmile's Tapeesa) jäi omaan perheeseen, muille pennuille löytyi ihanat omat kodit.

Kennel Icesmile's
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita