Uutiset 

klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan uutisen kokonaan

 

Mukana oli muutama kokenut käsivarren kävijäkoira, mutta useimmille käsivarren reissu oli ensimmäinen. Osalle reissu oli ensimmäinen retki, jossa yövyttiin reissuketjuissa.

Pentueeseen syntyi neljä urosta ja kaksi narttua. Kaikki pennut ovat hyvin elivoimaisia ja virkeitä. Myös äitikoira voi hyvin. Kaikki pennut on varattu.

Ohessa kuvia todennäköisesti kevään viimeisiltä ajeluilta Kainuussa. Onneksi osa koirista ja mushereista pääsevät nauttimaan vielä pohjoisen kevät hangista.

Valjakkossa juoksi Icesmile's Yura 2 vuotta, veljekset Icesmile's Chachat "Sasu" ja Icesmile's Chinook "Sisu" 2 vuotta, sisarukset Icesmile's Suluk "Susi" ja Icesmile's Sesi 21 kk ja FI KVA SM-REK8-18 Icesmile's Desna 8,5 vuotta. Kisoihin lähdettiin hakemaan kokemusta nuorille koirille tulevia koitoksia varten.

Mira ja Tero kävivät kahdeksan huskyn kanssa retkeilemässä Martinselkosen alueella .
Matkaan lähdettiin Martinselkosen Eräkeskukselta. Pienellä uramaksulla saimme ajella huippukunnossa olevilla urilla! Siitä suuri kiitos Eräkeskuksen väelle. Martinselkosen alueella on useampia laavuja ja autiotupia. Ja jos maastossa yöpyminen ei houkuta,...

Kuusamo MD

22.03.2021

Valjakkossa juoksi Yura Desna Meriwa Sesi Sasu Malina Irniq Susi Sisu Unnuk Kamu ja Täppis. Kokonaistuloksissa valjakko oli kolmas, luokkansa nopein siperianhuskyvaljakko ja REK 1 tulokset kaikille koirille. Pääasiassa nuorista koirista koostunut valjakkomme sai paljon uutta kokemusta.

Kymmenen koiran luokassa matkana oli 3 x 45 kilometria. Jussi ja koirat olivat nopein siperianhuskyvaljakko ja voittivat näin RNB SM KULTAA. Kokonaistuloksissa valjakko oli kuudes. Koirille REK1 tulokset. Jussin valjakossa juoksi Desna, Täppis, Sesi, Mauja, Sasu, Tiki, Kamu, Unnuk sekä Artti ja Mishka kaksi ensimmäistä päivää.

Tammikuussa saimme mukavia vieraita,kun kasvattimne Kaja ja Naja kävivät omistajineen vierailulla. On aina mukavaa nähdä kasvatteja ja heidän omistajiaan, kiitos heille aktiivisuudesta ja koirien hyvästä hoidosta !

On tullut aika heittää hyvästit tälle erikoiselle vuodelle ja suunnata kohti tulevaa.

Kennel Icesmile's
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!